Keskustan kansanedustaja Jouni Ovaskan mukaan ASP-lainojen enimmäismäärät eivät vastaa asuntomarkkinoiden hintakehitystä ja tilanteeseen on hänen mukaansa esitettävä ratkaisu kevään kehysriihessä.
ASP-tilillä eli asuntosäästöpalkkiojärjestelmällä tarkoitetaan ensiasunnon ostamiseen tarkoitettua järjestelmää. ASP-tilin avulla 15–39-vuotias henkilö voi saada tavanomaista pienemmällä kymmenen prosentin omarahoitusosuudella ASP-lainan, johon sisältyy valtion korkotuki. Järjestelmä on hyvin suosittu. Finanssialan mukaan pelkästään vuoden 2020 aikana lainoja otettiin yli 50 000 kappaletta.
Pirkanmaan kansanedustaja Jouni Ovaska korostaa järjestelmän toimivuutta.
Ovaska painottaa, että nykyisellään ASP-lainojen enimmäismäärät ovat riittämättömällä tasolla.
Myös ympäristöministeri Krista Mikkonen on puhunut julkisuudessa ASP-lainan enimmäismäärän korotuksen puolesta. Ovaskan mukaan asiasta pitäisi saada päätös kevään kehysriihessä.
Ovaska perää ASP-järjestelmän kehittämiseen myös laajempia muutoksia enimmäismäärien korotusten ohella.