Ulkoasiainvaliokunta ei halua asettaa reunaehtoja Nato-jäsenyydelle

17.5.2022

|

Ulkoasiainvaliokunta sai valmiiksi mietintönsä ajankohtaisselonteosta

Ulkoasiainvaliokunnan jäsen, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jouni Ovaskan (kesk) mukaan eduskunnan prosessi Nato-jäsenyysasiassa on ollut erinomainen osoitus maan kyvystä hoitaa ulkopolitiikkaa. Ulkoasiainvaliokunnan mukaan Suomen tulee hakea Naton jäsenyyttä.

  • Jokainen meistä ymmärtää, että Natoon liitytään täysimääräisin oikeuksin ja velvollisuuksin. Suomi ei joutuisi Naton jäsenmaana vasten tahtoaan vastaanottamaan alueelleen vieraita joukkoja, tukikohtia tai ydinaseita. Valiokunta pitää myös hyvin epätodennäköisenä, että Naton puolelta edes ehdotettaisiin tai harkittaisiin ydinaseiden sijoittamista Suomeen. Vaikka Nato on ydinaseliitto, pidämme tärkeänä, että Suomi jatkaa vahvaa rooliaan ydinasevalvonnan parissa, Ovaska sanoo.
  • Haluamme ennen kaikkea vahvistaa Suomen turvallisuutta. Mikäli emme reagoisi Venäjän etupiiriajatteluun ja Ukrainan hyökkäykseen, se kaventaisi omaa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittista liikkumatilaa, Ovaska lisää.

Ovaskan mukaan Suomi jatkaa entistä tiiviimpää yhteydenpitoa kumppanimaidensa kanssa.

  • Ruotsi on meidän keskisin ja läheisin kumppanimme. Tämän osoittaa myös halu edetä jäsenyysasiassa yhdessä. Sekä valtiojohdon että puolueiden läheiset kontaktit Ruotsiin ovat edesauttaneet prosessin sujuvaa etenemistä, Ovaska toteaa.

Ovaska on tyytyväinen siihen, että ulkoasiainvaliokunta oli mietinnössään yksimielinen. Urho Kekkosen sanoin: ´Jos jommankumman  pitää olla rempallaan, sisä- tai ulkopolitiikan, olkoon se sisäpolitiikka.´ Onneksi myös sisäpolitiikasta hallitus on huolehtinut ansiokkaasti näinä aikoina.