Kiinteistölainsäädännön kiristysesitykset tarvitaan pikaisesti

19.10.2022

|

Tänään (keskiviikkona 19.10.) uutisoitiin jälleen uusista venäläisten tekemistä kiinteistökaupoista. Kankaanpäässä venäläiset yksityishenkilöt ovat ostaneet yli 4000 neliömetrin kokoisen rakennuskompleksin, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä suuresta ampuma-alueesta ja Niinisalon varuskunnasta.

Kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Jouni Ovaska (kesk.) pitää uutista huolestuttavana.

  • Kaikki kaupat eivät ole turvallisuusuhkia, mutta meillä ei myöskään ole varmuutta, etteikö niihin kytkeytyisi riskejä. Emme saa olla sinisilmäisiä.
  • Puolustusministeriö on tehnyt kiinteistöselvityksissä hyvää työtä. Tämäkin kiinteistökauppa on viranomaisten tiedossa, ja kaupan toteutumiseksi tarvitaan vielä puolustusministeriön lupa. Nyt on tehtävä perusteellinen selvitys ja tutkittava niin käyttötarkoitus kuin muut kauppaan liittyvät tekijät. 

Ovaska painottaa, että kiinteistölainsäädännön kiristykset on saatava eduskuntaan pikaisesti. Hän peräänkuuluttaa myös kunnilta valppautta kiinteistökaupoissa. Vastuuta ei voi sysätä ainoastaan puolustusministeriölle. Kuntien on oltava erityisen valppaina näiden kauppojen kanssa. Turvallisuusuhkiin pitää varautua joka tasolla. Valtio voi myös käyttää tarvittaessa etuosto-oikeuttaan.