Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jouni Ovaska ja kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen vaativat tarveharkinnasta luopumista. Suomen talous uhkaa taantua Ukrainan sodan, kohonneiden hintojen ja vallitsevan epävarmuuden vuoksi. Kansanedustajakaksikon mukaan nyt ei ole varaa jättää yhtään työpaikkaa syntymättä byrokratian vuoksi.
- Erityisesti ravintoloiden ja palveluelinkeinojen tilanne oli haastava koronakriisin aikana; nyt olisi raivattava tilaa liiketoiminnan pyörittämiselle kaikin mahdollisin keinoin. Työntekijäpula vaivasi alaa jo ennen koronaa. Korona sai monet vaihtamaan alaa.
- Jos työnantaja on päätynyt tarjoamaan työtä ETA-alueen ulkopuolelta tulevalle ammattilaiselle, hänellä on siihen syy. On vaikea käsittää, miksi ulkopuolisilla tahoilla pitäisi olla veto-oikeus tähän työsuhteeseen, jossa muuten tietenkin noudatetaan täysin Suomen lakia ja työehtosopimuksia. Saatavuusharkinta on haitallinen jäänne tunkkaiselta suljetun talouden ajalta.
Edustajat kertovat kuulleensa tapauksista, joissa oleskelulupaa ei ole jatkettu henkilön ylennyksen vuoksi.
- Kun ETA-alueen ulkopuolelta tullut tarjoilija on ylennetty esimerkiksi vuoropäälliköksi, jatkolupaa ei ole saanut.
- Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei ETA-alueen ulkopuolelta tulevalla ole mahdollisuutta edetä urallaan. Suomen pitäisi lähettää maailmalle täysin päinvastainen viesti: tervetuloa tänne rakentamaan omaa työuraa ja koko yhteiskunnan tulevaisuutta.
Ovaskan ja Valtosen mukaan tarveharkinnasta on tullut tulppa toimiville työmarkkinoille.
- Parhaimmillaankin saatavuusharkinta hidastaa tänne tulevien osaajien työluvan saamista. Harva jää odottelemaan kuukausiksi myönteistä lupaa, varsinkaan kun sen saaminen ei ole varmaa. Suomeen kohdistuu muutenkin aivan liian vähän työperäistä maahanmuuttoa, vaikka tarve olisi suuri melkein alalla kuin alalla.
- Saatavuusharkinta pitäisi yksinkertaisesti poistaa. Suomen työperäisen maahanmuuton prosessit kaipaavat laajempaakin sujuvoittamista, mutta tästä selkeästä epäkohdasta pitäisi aloittaa.
Edustajat ihmettelevät myös ukrainalaisten hidasta rekisteröintiä. Naapurimaa Virossa oleskelu- ja työlupa-asiat hoidetaan nopeasti. Suomessa lainsäädäntö ei ole ajantasalla, ja poliisi ja Maahanmuuttovirasto käyvät juridista kiistaa vastuista. Nyt olisi korkea aika tehdä tulkinta, jonka mukaan Ukrainasta tuleva, sotaa pakeneva ihminen saisi samantien viranomaisille ilmoittautuessaan sekä väliaikaisen oleskelu- että työluvan.